Mistä kaikki alkoi?

Jonkinlaista esittelyä/kuvausta pyydettiin, joten koetan kertoa jotain lyhyesti itsestäni :)

Olen 25-vuotias nuori nainen pääkaupunkiseudulta. Perheeseeni kuuluu tällähetkellä aviomies ja kaksi karvaista lasta. Kyllä, niitä nelijalkaisia. Tulevaisuuden suunnitelmani ovat tällä hetkellä jonkinlaisessa pannassa, sillä noin vuosi sitten elämääni asteli kutsumaton mutta toisinaan hyvinkin pidetty vieras, syömishäiriö.

Kaikki alkoi kun päätin pudottaa painoa muutaman hassun kilon ennen joulua.
Aiemmin viis veisasin painostani tai syömisistäni. Olin mielestäni normaalipainoinen ja hyvännäköinen nainen. Söin mäkkiruokaa hyvällä omallatunnolla ja nautin herkuttelusta. En tiennyt kaloreista enkä välittänytkään, elämä maistui. Mittani olivat tuolloin 59kg/160cm

Joulun alla näin itsestäni kuvia, joita tuttuni otti eräässä tapahtumassa. Istuin kuvissa aviomieheni vieressä ja näytin jättiläiseltä. Päälläni oli sen hetkiset lempparivaatteeni, joissa kuvittelin näyttäväni hyvältä. Kun katsoin kuvia Ipadin näytöltä, aloin itkeä. Olin niin turpea ja kuvottava, etten pystynyt selaamaan kuvakollaasia loppuun asti. Jokin naksahti tuolloin, ilmeisesti aika pahasti.

Välittömästi aloin käydä läpi kaikkia selfieitäni ja kokovartalokuvia vuoden varrelta. Havahduin siihen, että näytin jokaisessa niistä vähintäänkin tankilta. Olo oli sanoinkuvaamattoman kauhea. Tuolloin karsin ruokavaliostani herkut ja roskaruuat, aloitin liikunnan ja terveysintoilun.

5kg tipahti helposti. Siihen pyrinkin, mutta kuten arvata saattaa, eihän se riittänyt. Puoli vuotta myöhemmin painoin 10kg vähemmän kuin niissä kauheissa valokuvissa. Sen aikaiset vaatteet olivat päälläni säkkejä, mutten nähnyt laihtumistani. Muut kyllä huomasivat muutoksen, mutta minä näin itseni edelleen saman kokoisena kuin kymmenen kiloa sitten.

Paino tippui lisää. Tässä vaiheessa laskin kalorit max. 700/pvä. Herkut jäi kokonaan ja ruuat joita pystyn syödä ovat todella pelkistettyjä ja aina kutakuinkin samoja. Tällä hetkellä painoni on noin 48kg. Ahmimiskaudet ovat astuneet kuvaan vasta nyt kuukauden sisällä, jolloin paino saattaa helposti kivuta 52kg. Ne ovat päiviä kun tunnen itseni norsuksi posliinikaupassa. Tunnen kyllä muutoinkin, mutta erityisesti niinä päivinä. Tavoitepainoani en tänne halua kertoa, mutta voin kertoa että tämä ei riitä. Pohjimmiltani tiedän ettei mikään enää riitä. Olen sairastunut. Viattoman ja pienen ”dieetti-operaation” jälkeen olen todella sairastuttanut itseni ja mieleni.

Elän tällä hetkellä niin hetkessä ja minuutissa kun ihminen vain voi elää. Ajatukset ovat tyypillistä ”sitten kun” -lajia. Vannon että kun saavutan painotavoitteeni, alan taas syödä enemmän ja herkutellakin. Sisimmässäni tiedän että se on niin suuri vale ettei sitä usko tyhmempikään. Niin
kauan kun annan sairauden viedä, tuota päivää ei koskaan tule.

Entäs haaveet parantumisesta? Niitä on joskus, ihan lyhyitä hetkiä vain. Noiden pienien hetkien jälkeen antaudun kuitenkin taas tuolla ihanallekamalalle sairaudelleni. ”Kyllä mä sitten joskus..”

Nyt jos siellä on kohtalotovereita niin olisi kiva kuulla teidänkin tarinoita ja kokemuksia :)