hyvästä ruuasta. Lomalla kuuluu ostaa kilokaupalla pehmistä, grillata makkaraa yömyöhään, ostaa markkinoilta säkillinen metrilakuja, juoda terassilla olutta ja haipata pikagrillin kautta krapulasafkat kaikilla mausteilla raskaan bilereissun jälkeen. Tuo kaikki puistattaa ja saa aikaan vain ahdistusta. Miksen minä saa tehdä näitä asioita ja nauttia niistä? Koska olen mielestäni edelleen turhan lihava. Mietin jälleen pääni puhki, miten vältän sosiaaliset tilanteet jotka "vaativat" syömistä. Pelkään kontrollin menettämistä. Jos ostan mehujään, onko päivä jo pilalla syömisten osalta? Ääni päässä sanoo "Ai, sä ostit jo jäätelön. No, vedä sitten samantien kunnolla pohjat, sitähän sä haluat."
Jouduin tänään syömään treffien päätteeksi raflassa. Meinasin hajota liitoksista, koska kaikki tämä oli yllätys. En pidä yllätyksistä enää, haluan tietää mitä tapahtuu ja missä syödään.
Koko päivän olin syömättä, kunnes illalla koitti tuo niin yksinkertainen, mutta niin helvetin vaikea hetki, kun täytyisi päättää mitä tilaa ruuaksi ja ilmoittaa siitä teennäisesti hymyillen nuorelle naistarjoilijalle, jonka reiden ympäri saisin taitettua sormeni. Nopeasti käyn läpi listan ja mietin sen vähäkalorisimmat vaihtoehdot. Mikään ei näytä tarpeeksi kevyeltä. Päädyn ottamaan aterian, jonka uskoisin sisältävän alle 1000kcal. Tuntuu pahalta. Hymyilen ja keskustelen sujuvasti.
Koko päivänä en syö mitään muuta. Jauhan purkkaa kuin mielipuoli, mieleni tekisi taas irtokarkkia. Vaa'an lukema oli tänä-aamuna aivan liikaa. Kolme kiloa on pakko tiristää pois, eikä siihen auta herkkujen mättäminen.
Pidättäydyin jälkkäreistä ja karkeista, joita kotona oli tarjolla. Pienen hetken tunsin itseni taas vahvaksi, kunnes muistin, että olen kuitenkin syönyt suht tukevan aterian ravintolassa, jonka tarkkaa kalorimäärää on mahdotonta arvioida.
Ahdistus valtaa mielen silloin, kun en tiedä tarkasti mitä lautasellani on ja kuinka paljon se sisältää kaloreita. Söin annokseni loppuun, vaikka olin jo aiemmin päättänyt lopettaa ruokailun kesken. Tunsin syyllisyyttä siitä, etten taaskaan pystynyt kontrolloida syömistäni täydellisesti. Vain voittaja hallitsee kehonsa ja mielensä niin, ettei ruokaa tarvitse syödä lainkaan, tai sen syömisen voi lopettaa silloin kun haluaa. Näin minulle kuiskii Neiti Syömishäiriö.
Pidän sormet ja varpaat ristissä, että vaaka näyttäisi huomenna vähemmän kuin tänään. Olen tehnyt voitavani. Uinut 2h ja lenkkeillyt 1,5h. Kumpa saisin jostain taas puhtia ja ennen kaikkea itsekuria. Tänäiltana pyydän mieheltäni, että saisin huomenna syödä taas pelkästään "omia ruokia" Käytännössä tämä tarkoittaa niukkakalorisia nuudeleita ja ketsupilla sotkettuja lautasia, jotka saavat tiskarin luulemaan että niistä on syöty. "Tämä on hallinnassa." Valehtelen, ja mieheni tietää sen. Hänen silmistään näkee pohjattoman huolen ja ripauksen ärtyneisyyttä. "Selvä." Hän sanoo, koska ei voi muutakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti