sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Selvitä mut

Tällä hetkellä antaisin mitä vain, jos saisin olla hetkisen ihan yksin.
Vain minä ja ajatukseni, edes hetken. Tuntuu että kroppa käy ylikierroksilla, enkä kykene ajattelemaan selvästi. Vaikka istuisin pimeässä komerossa tai kävelisin kymmeniä kilometrejä luurit korvilla, en kykenisi kuulemaan ajatuksiani.

Päässä risteilee miljoona erilaista piuhaa, joista kaikki katkeavat kesken tai ovat niin solmussa, etten saa niitä selvitettyä ja suoristettua. Mikään ei ole enää varmaa eikä selkeää, millään elämän osa-alueella. Syömishäiriö hokee tauotta ”Keskity olennaiseen, keskity minuun.” Jos joku ventovieras kysyisi perustietojani, joutuisin kelata hetkisen, jotta muistaisin kuka olen.

Ainut ajatus, jonka erotan hetkellisesti kaaoksen keskeltä on ruoka. Haluaisin tehdä paahtoleivän juustolla ja kurkulla, ehkä kaksi. Juoda lasin kylmää kaakaota kyytipojaksi ja kääriytyä päikkäreille. Ainut mihin noista asioista kykenen on nukkuminen. Voisin nukkua kellon ympäri. Univelkaa on liikaa ja sekin sotkee pääkoppaa. Jos kehtaisin, ottaisin kourallisen melatoniinia ja nukkuisin. Nukkuisin päivän ja yön.

Ulkona paistaa aurinko. On vielä lämmintä ja lapset leikkivät naapuruston pihalla.  En uskalla lähteä pyöräilemään, entä jos tulee nälkä nyt kun päivän 520kcal on jo syöty? Entä jos ulos astuessa alkaa tehdä mieli pehmistä ja repsahdan hakemaan sellaisen läheiseltä kioskilta? Sen pehmiksen jälkeen olisi pilalla koko päivän kituutettu dieettaus. Sitä paitsi alkaisin varmasti taas tumpata hallitsemattomasti kaikkea muutakin turhaa paskaa kroppaani. Parempi siis jäädä sisälle.

Joskus päivät menevät kelloa katsomalla. Odottamalla iltaa ja nukkumaanmenoa. Haluaisin pysyä unessa niin, ettei tarvitsisi ajatella tai tehdä yhtään mitään. Ennen kaikkea, ei tarvitsisi syödä.

Vatsa on turvoksissa juhannusherkuista ja juomisesta. Näytän suttuiselta ja pöhöttyneeltä eilisen meikit kasvoissa. Kaikki vaatteet tuntuu kinnaavan ja tahtoisin vetää ylleni jätesäkin. En haluaisi poistua kotoa mihinkään tai nähdä ketään. Haluaisin vain olla.. vaikkapa ihan joku muu.

2 kommenttia:

  1. Moi, sait just uuden lukijan :D tykkään tosi paljon sun kirjotustyylistä. Jos saan ehottaa postausideoita nii jonkulainen esittely vois olla hauska.

    VastaaPoista
  2. Hieno kuulla, pistetään korvan taa :)

    VastaaPoista